Claes Andersson (1937–2019)

Otto – ikääntyvä kirjailija, jazz-pianisti ja entinen poliitikko – tarkkailee Meilahden työhuoneensa ikkunasta koivua, jonka lehtipuvussa havaitsee vuodenaikojen vaihtelun. Hän kirjoittaa, käy luennoimassa ja ihastuu naapurissa vastaanottoa pitävään lastenterapeuttiin. Muistot eletystä elämästä hiipivät esiin: lapsuus sodan aikana, omien vanhempien kohtalot, kiihkeä ja nostalgisoitu 1960-luku, vuodet eduskunnassa. Otto seuraa uutisia, pohtii moraalisia kysymyksiä ja kritisoi hallituksen viimeaikaisia päätöksiä. Hän käy elokuvissa, pelaa kasinolla ja tutustuu yhä paremmin naapuriinsa…
Claes Anderssonin romaanissa on paljon tuttua: se on tekijänsä näköistä, hurmaavan vapaana rönsyävää proosaa – traagista ja koomista, lempeän viisasta, vihaistakin.
(WSOY)… (meer)

Claes Anderssonin runojen sanomaa ei yleensä tarvitse arvailla, melko suorasanaisesti runoilija ilmaisee tuntonsa ja sisäisen mailmansa. Kuitenkin runot pysähdyttävät ja jäävät kaivelemaan mieltä, niissä on aina sanoma. Psykiatri, kirjailija, poliitikko, muusikko ja runoilija tuntee ihmismielen salaiset sopukat, eikä epäröi paljastaa omia demonejaan ja pelkojaan. Tämän kokoelman runot käsittelevät elämän peruspilareita, rakkautta ja kuolemaa. Muistot siivittävät vanhenevan miehen hiljaisia päiviä, mikä olisikaan kamalampaa kuin elämätön elämä? "...jos et käytä rakkauttasi / se kuolee / Toiminta tekee sen todeksi / sen ex libris sydämissämme on toiminta / Käyttämättä se katoaa ikuisiksi ajoiksi / Meitä kuluttaa se mitä emme kuluta...".… (meer)