Afbeelding van de auteur.
13+ Werken 20 Leden 2 Besprekingen

Over de Auteur

Reeksen

Werken van H. H. Knerr

Gerelateerde werken

Knold og Tot, julehæfte 1973 — Illustrator, sommige edities1 exemplaar

Tagged

Algemene kennis

Gangbare naam
Knerr, H. H.

Leden

Besprekingen

103 VUOTTA KEPPOSIA!
Kissalan pojat (The Katzenjammer Kids) on maailman vanhin yhä ilmestyvä sarjakuva.
Rudolph Dirks aloitti sen New York Joumalissa 12.12.1897. Saksalaissyntyinen Dirks teki sarjasta Max ja Moritz -imitaation. Sarjan henkilöhahmot olivat saksalaisia siirtolaisia. Pojat Hansu ja Fritsu keskittyvät sarjan alusta alkaen Kapun ja Inspehtorin kiusaamiseen. Sarjan tapahtumapaikkana oli perheen koti, mutta sittemmin ympäristöksi muodostui mikä tahansa maailmankolkka.
Dirks riitaantui sarjan kustantajan, sanomalehtikeisari Hearstin kanssa ja siirtyi toiseen lehteen jatkamaan sarjaa. Oikeus kuitenkin aikanaan päätti, että sarjan nimi kuului Hearstille mutta että Dirks omisti henkilöhahmot ja sai jatkaa niiden piirtämistä. Sarja sai uuden nimen, The Captain and the Kids vuonna 1914, jota sarjaa Dirks piirsi, pieniä taukoja tosin väliin pitäen, kuolemaansa 1968 saakka poikansa John Dirksin avustamana.
Hearst palkkasi Harold Knerrin jatkamaan Kissalan poikia lehdissään. Sarjan kaksi versiota kilpailivat keskenään menestyksellisesti, ja molemmat ilmestyvät yhä.
Kissalan poikien tapahtumaympäristöksi vakiintui pieni saari Afrikassa. Knerr loi sarjaan uusia henkilöhahmoja: Kiki-tytön, Rollo-pojan ja kotiopettaja neiti Hempon. Asiantuntijat pitävätkin Knerriä, tosin niukasti, sarjan pitkän historian parhaana piirtäjänä. Knerr kuoli vuonna 1949, ja sarjan kultakausi oli ohitse.
Kissalan poikien 103-vuotisjuhla-albumimme piirtäjä on Harold Knerr. Sarjat on valittu 1940-luvulta. Ja toivomus sarjaa lukeville lapsille: älkää ottako mallia Hansusta ja Fritsasta! (Takakansi)
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Katzenjammer_Kids
https://fi.pinterest.com/aaaannnaaaa/the-katzenjammer-kids/?lp=true
… (meer)
 
Gemarkeerd
Asko_Tolonen | May 16, 2018 |
I read "The Katzenjammer Kids" as a child, and never cared much for them then, either, although their anarchic mischief probably gave me some ideas. This strip, of Germanic dialect, is about two small boys whose chief mission is to torment the Captain, the Inspector, and all other adults in their lives except for Mama, always seemed too chaotic, mildly funny and fairly unpleasant. Also, the reproductions here of Sunday color strips are not the best. The strips are probably from the 1930's.
 
Gemarkeerd
burnit99 | Feb 4, 2007 |

Statistieken

Werken
13
Ook door
1
Leden
20
Populariteit
#589,235
Waardering
2.8
Besprekingen
2
ISBNs
4
Talen
3