Portugalilaisen Fernando Pessoan (1888-1935) runoutta pidetään vaikeaselkoisena jopa omalaatuisena mutta ainakin omaperäistä se on. Pessoa julkaisi elämänsä aikana vain kaksi runoteosta mutta oli muuten tuottelias kirjoittaja. Hän käytti kolmea eri nimeä omansa lisäksi mm. kirjoittaessaan tekstejä lehtiin. Tässäkin runokirjassa runojen kirjoittajiksi mainitaan hänen itsensä lisäksi Alberto Caeiro, Riccardo Reis ja Alvaro de Campos. Kullakin nimimerkillä oli myös oma persoonansa, historiansa ja ammattinsa. Runojen maailma, tunnelma ja sisältö kuvastavatkin aina kirjoittajansa persoonaa. Pessoa tarkoittaa portugalin kielellä persoonaa ja monena hän elämänsä aikana esiintyikin. Hän luonnehti itseään draamalliseksi runoilijaksi, jolla on tarve liikkua peroonasta tai roolista toiseen.

Alberto Caeirona hän runoilee lammaspaimenen roolissa ja aiheet ovat maanläheisiä paljolti luontoonkin viittaavia. Juuri Caeiro toteaa runossaan: ..."En minä aina ole sama siinä mitä sanon ja kirjoitan. / Muutun, mutta en muutu paljon. / Kukkien väri ei ole sama auringossa / kuin pilven kulkiessa yli..."

De Campos on insinööri, joka potee jatkuvaa identiteettikriisiä ja suoltaa vuolaasti turhautuneisuuttaan, tekniikan maailman pohtiminen on ominaista. "...Heijaa, sähkö, Materian jomottavat hermot! / Heijaa langattomat lennättimet, Tiedostamattoman metallinen sympatia!..."

Ricardo Reis on puolestaan uskonnollisen kasvatuksen saanut lääkäri, joka korostaa klassismin arvoja ja peräänkuuluttaa mentaalista kurinalalaisuutta oodeissaan. "...Poimikaamme kukkia. / Kastakaamme ohimennen / keveästi kätemme / tyyniin jokiin / oppiaksemme tyyneyttä itsekin.."

Pessoasta on moneksi, mutta hänen runonsa monimuotoisuudessaankin ovat ymmärrettäviä, joko järkeenkäyviä ja samaistuttavia tai outoja ja kysymyksiä herättäviä. Eikö sellaista hyvän kirjallisuuden juuri tulisi ollakin - tunteita herättävää. ( )