Tehtiin sitä tutkimusta ennenkin. Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus perustuu Julius Krohnin vuonna 1887 pitämään luentosarjaan, jonka Krohnin poika Kaarle Krohn, professorismies hänkin, toimitti kirjaksi vuonna 1894. Tästä kirjasta Salakirjat on tehnyt uuden näköispainoksen.

Wikipedia osaa kertoa Krohnista yhtä jos toista: Krohn muun muassa kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradun vuonna 1857 ja kehitti folkloristiikan ensimmäisen tieteellisen metodin, maantieteellis-historiallisen metodin. Ulkomailla metodi tunnetaan The Finnish Research Method -nimellä. Krohn antoi myös elohopealle sen nykyisin nimen; ennen Krohnia puhuttiin elävästä hopeasta.

Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus kuvaa suomensukuisten kansojen muinaisia pyhiä paikkoja, jumalankuvia, noitia ja uhripappeja ja uhrimenoja. Kuvaus on yksityiskohtaista vyörytystä kansa toisensa perään, niin että hitaampaa heikottaa. Kirjan kieli onkin nykylukijallekin hyvin selkeää ja helppotajuista, mutta tyyli on ehkä hieman raskas luettelomaisuudessaan.

Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus osoittaakin, että jo 1800-luvulla hallittiin lievästi puisevan akateemisen tekstin kirjoittaminen. Satunnainen lukija saattaakin jäädä kaipaamaan elävämpää tekstiä; sen sijaan aiheesta kiinnostunut saa tästä kirjasta sen iästä huolimatta varmasti paljon irti. Ilolla on myös todettava, että kirjassa on paljon varsin taidokkaasti piirrettyjä kuvia, jotka havainnollistavat tekstin kertomaa mukavasti.

(Arvostelu Suomen suvun pakanallisesta jumalanpalveluksesta Kirjavinkeissä) ( )