Juha Hurme

Tämä erikoinen teos käsittelee Suomen ja maailman historiaa kirjallisuushistorian ja enemmän tai vähemmän hauskojen tai mielenkiintoisten anekdoottien kautta. Tästä jäi aika ristiriitaiset tunnelmat. Kirjassa on hetkensä ja välillä Hurmeen nokkeluudet osuvat hyvin maaliin. Toisaalta monessa kohtaa hänen tyylinsä on näsäviisastelevan ylimielinen ja vitsailu jää mukahauskaksi väkisin yrittämiseksi. Kaiken kaikkiaan Hurmeen tietämys kirjallisuushistoriasta on kuitenkin vaikuttava, ja hän nostaa esille paljon historiallisia henkilöitä ja tapahtumia, joista olisi varmasti syytä puhua enemmänkin historiateoksissa.

Kirjan idea on ilmeisesti olla jonkinlainen vasta-argumentti 1800- ja 1900-lukujen fennomaaneille, ja sata vuotta sitten se olisikin varmasti ollut raikas ja provosoiva teos. Ydinsanoma vaikuttaa olevan, että suomalaiset ovat kuviteltu yhteisö joka on keksitty vasta 1800-luvulla, ja suomalainen kulttuuri on lainannut ja ottanut vaikutteita muista kulttuureista. Tätä ei käy kiistäminen, mutta herää kysymys, mitä uutta näkemystä tällaisen argumentin ympärille rakennettu kirja tarjoaa. Jo vuosikymmeniä on ymmärretty, että kaikki kansallisuudet ja oikeastaan muutkin vähänkin suuremmat yhteisöt ovat kuviteltuja ja perustuvat tarinoihin ja yhteisiin uskomuksiin. Kirjan perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että tämä sosiaalitieteellinen peruslähtökohta ei ole Hurmeelle tuttu, ja tässä kohtaa hänellä näyttää olevan valtava aukko muuten niin vaikuttavassa sivistyksessä.

Kokonaisuutena kirja jää sekavaksi ja poukkoilevaksi vuodatukseksi, joka etenee varsinkin loppupuolella pitkälti erilaisten historiallisten henkilöiden vaiheita tarkastellen. Kirjan alun olisin jättänyt kokonaan pois, sillä siinä Hurmeen kulttuurin tuntemus ei pääse oikeuksiinsa, joten sisältö jää melko olemattomaksi ja yhdentekeväksi. Loppua kohden teos kuitenkin paranee, ja erityisesti kirjan keskiaikaa ja uutta aikaa käsittelevät luvut olivat paikoin jopa mukaansatempaavia ja hauskoja.… (meer)

Tästä kirjasta jäi aika ristiriitaiset tunteet ja halusin tykätä enemmän kuin sitten lopulta tykkäsin. Paikoin kieli ja kerronta veivät leikitellen menneessään, paikoin taas sanavalinnat tökkivät tosi pahasti. En tykännyt tarpeettomasta englannista, englanninkielisten käsitteiden käytöstä joillekin asioille tai ilmiöille ikään kuin ne olisivat jotenkin aidompia ja alkuperäisempiä englanniksi, enkä varsinkaan kaikista puhekielisyyksistä, joista tuli lähinnä sellainen olo, että lukijaa pidettiin tyhmänä.… (meer)