Anna Pihlajaniemi

Miksi luin tämän? Teosta hehkutettiin ja ystäväni ovat keskellä adoptioprosessia ja tahdoin tietää millaista se on (ystäväni ovat kovin niukkasanaisia ja minä huono utelemaan). Vaikka hehkutus olisikin asettanut odotukseni liian korkealle, luulisin että ilmankin kirja olisi ollut pettymys. Blogimaisuus vaivaa, köyhät otsikot ja löyhät tekstit toistavat itseään. Kirjoittajakin toteaa, että kauheaa ruikutusta. No sitä se todellakin on. Lisäksi teksti on kaunisteltua kuten blogeissa aina: tämän voi lukea kuka tahansa, joten vaikeistakin asioista pitää puhua särmät siloitellen, mitä nyt vähän pitää paljastaa, jotta vaikuttaa aidolta ja syvälliseltä. Päälleliimaus haiskahtaa. Kaunokirjallisessa tyylissä olisi ollut ainakin etäännyttämisen mahdollisuus, jolloin vaikeista asioista on helpompi puhua oikeasti ja konkreettisesti. Kaunokirjallisessa tekstissä myös ajatellaan asiat huolellisemmin eikä lukijan tarvitse lukea huolimattomasti hutaistuja tekstejä joiden ajatus ei pysy kasassa sivunkaan vertaa.

En myöskään saanut otetta ystävieni mahdollisesta tunnemyllerryksestä, adoptioprosessi vaikuttaa tavalliselta vuoristorata-ajelulta, jollaisia elämä vähän väliä tarjoaa ihan ilmaiseksi itse kullekin, oli lapsia tai ei, tahtoi niitä tai ei.… (meer)