Lama on aiheena jäänyt vähälle käsittelylle kaunokirjallisuudessa, kuten kirjailija totesi eräässä haastattelussa, ja se kiinnosti minua tässä teoksessa. Nousukauden lopun optimismi, laman alkuvaiheen kasvava epäusko ja paniikki sekä "pölyn laskeutumisen" seuraukset perheiden tasolla on Westendissä kuvattu hyvin. Vähän kylmäksi jätti päähenkilöiden kehittely. Elina tuntuu kovin sulkeutuneelta hahmona vaikka hänen ajatuksiaan ja tunteitaan tuodaankin esiin – jostain syystä hän ei silti muuttunut paperilla eläväksi. Pientä kliseisyyttäkin hänessä on. Elinan isä on kaiken keskiössä mutta hänestäkään ei saa otetta; hahmo tuntuu luonnostellulta. ( )

Koskettava, samaistuttava, surullinen. Samalla kuitenkin vähän etäinen, henkilöt jäävät jotenkin pinnallisiksi eikä heihin kunnolla pysty kiinnittymään. Tätä tarinaa tullaan varmaan kertomaan vielä lisääkin, mutta Vaarla on ensimmäisiä jotka käsittelevät 90-luvun lamaa lapsen näkökulmasta. Päähenkilön perhe tippuu korkealta, mutta ankeuden kuvaus ei ehkä ole kirjoittajan bravuuri tai sitten ei halua mennä siihen kovin syvälle. Suosittelen kaikille laman lapsille ja muille aiheesta kiinnostuneille. ( )